Östegg-harjanne
Matka Östegg-majalta Mittelegi-majalle kestää tiimiltä, joka suurin piirtein tietää reitin eikä tupeksi, 6-8 tuntia. Nopea menee nopeamminkin, mutta jos eksyy tai tulee muuta kakkaa tuulettimeen, niin aikaa voi mennä helposti tuplatkin (nimimerkki kokemusta on myös tavarasta tuulettimessa). Meillä oli tällä kertaa perus-suoritus, ehkä just 8-9 tuntia.
Homma alkaa vaihtelevasti sorarinteessä ja kivikossa näkyvää polkua pitkin. Sieltä täältä saattaa bongata myös maaliläiskän joka viittoo oikeaan suuntaan. Reitti jyrkkenee pikkuhiljaa. Paineltiin ihan suht hyvää vauhtia harjanteen päälle, ennen kuin ruvettiin avaamaan köyttä paketista. Matkalla oli muutama nelosen tai vitosen bouldermuuvi ja ne on syytä ottaa tarkasti. Edellisellä kerralla lipsautettu kamera meni alas asti, noin kilometrin. Harjanteella kiven laatu vähän paranee ja muutenkin homma on kivempaa.
Matkalla on syytä olla tarkkana. Vaikka reitti on periaatteessa aika selvä ja kiipeilyllisemmissä kohdissa on jonkin verran pulttejakin tienviittoina, siinä on myös muutama kohta missä menee helposti hutiin. Eka tulee pienen traversen jälkeen, ennen kuin otetaan uusi steppi korkeammalle harjanteelle. Ledge vetää helposti pitkäksi, eikä sieltä ole helposti varmistettavaa reittiä ylös. Kiipeily sinänsä ei oo vaikeeta myöskään sieltä pidemmältä, mutta kymmenien metrien runoutit on.
Toinen herkkä kohta on sellanen missä reitti kääntyy ensin oikealle ja sitten vasemmalle, jonka jälkeen mennään seinämässä olevasta reiästä läpi. Tässäkin oon menny aikaisemmin harhaan, molemmissa mutkissa. Jotenkin varsinkin sitä kohtaa, missä reitti kääntyy seinämää ja seinämässä olevaa reikää kohti on vaikea havaita. Kun reiästä on päässyt läpi navigointi kruksit alkaa olla takana ja edessä suoraviivaisempaa suorittamista. Myös se kiipeilykruksi, joka on luokkaa 5C. Oli sovittu, että mä vedän kuitenkin sen kruksi KP:n. Ei noin ”listahinnalla” kovin vaikeaa, mutta kuitenkin allekirjoittaneelle reppuselässä kovat kengät jalassa ihan tarpeeksi vaikeaa. Onneksi Jaakko halus vetää edeltävän traversen kruksin alle. Se ei kuitenkaan huomannut ständipaikkaa ja veti puolet siitä kruksi-KP:stäkin ja mä pääsin melkein ku koira veräjästä.